27. elokuuta 2016

Aino Kallas: Sudenmorsian

Aino Kallaksen alunperin 1928 ilmestynyt Sudenmorsian on yksi niistä klassikoista, jotka olen jo pitkään halunnut lukea. Olen erittäin huono lukemaan klassikkoja tai vanhempaa kirjallisuutta, mutta päätin, että nyt on aika lukea edes tämä. Ihmissusitarinoista tykkäävälle tämähän on melkeinpä pakollista luettavaa.

Hiidenmaalaisen metsänvahdin Priidikin vaimo Aalo joutuu oudon lumouksen valtaan ja alkaa tuntea vetoa metsiin susien luokse. Aalo kulkee öisin ihmissutena ja päivisin elää tavallista elämää. Pian Priidikin ja kyläläisten epäilykset kuitenkin heräävät.

Sudenmorsian on klassikkoasemansa ansainnut, vaikka itselleni tämä ei nyt niin erikoinen lukuelämys ollutkaan. Tarina sudeksi muuttuvasta Aalosta on kiehtova, mutta jotenkin kaipasin ehkä vielä jotain enemmän. 140 sivuisessa kirjassa ei päästy aina niin syvälle kuin olisin toivonut. Tästä olisi varmasti riittänyt pidempäänkin tarinaan. Pidin erityisesti siitä miten kirjassa muututaan ihmissudeksi eli pukemalla sudennahka ylle.

Kieleltään Sudenmorsian on vanhentunut ja täynnä ilmaisuja ja sanoja, joita ei enää nykykielessä juurikaan ole. Alussa minulla olikin vaikeuksia saada kirjasta otetta, sillä vanhan kielen takia lukeminen oli hidasta. Välillä Kallaksen kieli on turhankin runollista ja senkin takia alussa oli hieman totuttelemista, että pääsee kirjaan kunnolla kiinni. En itse ole niin kamalasti tällaisen kielen ystävä, mutta kyllähän Sudenmorsiamessa käytetyssä kielessä oli samalla jotain kaunistakin.

Ainoa lähikirjastosta löytynyt painos oli tämä vuoden 1979 painos, jonka kansikuva sopii kirjaa loistavasti. On tuossa kuitenkin jotain häiritsevää, minkä takia kantta ei kovin montaa kertaa tullut tuijoteltua lukiessa. Uusin painos Sudenmorsiamesta taitaa olla ilmestynyt vuonna 2014.

------
Otava 1979, 140 s.
kirjastosta

16. elokuuta 2016

S.K. Tremayne: Jääkaksoset

S.K. Tremaynen Jääkaksoset oli lojunut kirjapinossa jo jonkin aikaa kunnes huomasin, että tämähän on ihan kohta palautettava kirjastoon, joten ei kun vaan kirja käteen ja lukemaan. Olisi vain pitänyt tajuta jo aikaisemmin lukea tämä. Sen verran upeaksi kirja kuitenkin osoittautui.

On kulunut vuosi siitä kun toinen Moorcroftien identtisistä kaksostytöistä kuoli. Perhe muuttaa syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin ja toivoo, että he vihdoinkin toipuvat hirveästä tragediasta. Vanhempiensa kauhuksi henkiin jäänyt kaksonen Kirstie väittääkin äkkiä olevansa kuollut sisarensa Lydia. 

Hui, miten hyvä kirja! Luin tämän vähän reilussa päivässä, koska olin jo alkusivuilta ihan myyty ja koukussa. En edes muista milloin kirja olisi onnistunut olemaan niin koukuttava, että kirjasta oli tulossa melkeinpä pakkomielle. Halusin vain tietää mitä tapahtuu.

Jääkaksoset on tunnelmaltaan kutkuttavan ahdistava ja todella jännittävä. Hyytävä on oikeastaan varsin hyvä termi kuvaamaan tätä kirjaa, vaikka muuten en kys. adjektiivista juuri pidäkään, varsinkaan kirjojen kuvailussa. Karu majakkasaari Skotlannissa on täydellinen tapahtumapaikka tälle tarinalle ja osaltaan lisää tarinaan kolkkoa tunnelmaa.

Jääkaksoset oli loistavasti täynnä hetkiä, jolloin luulin jo tietäväni kaiken, mutta sitten Tremayne olikin luonut sellaisen käänteen, että mikään ei ollutkaan niin kuin luulin. Pelkäsin vähän, että loppu onnistuisi jotenkin pilaamaan hienon kirjan, mutta onneksi niin ei käynyt. Pidin todella paljon lopusta, jossa tuntui kunnolla purkautuvan kirjan ajan kasvanut tunnelma.

Vaikka pidinkin kirjasta aivan valtavasti, välillä oli kuitenkin kohtia, jotka eivät jaksaneet kiinnostaa aivan yhtä paljoa ja jotka hidastivat lukurytmiäni. Ainakin keskusteluja lastenpsykiatrin kanssa olisi ehkä voinut vähän tiivistää. Muutamassa muussakin kohdassa lukemiseni uhkasi herpaantua kun juoni ei mennyt eteenpäin sillä vauhdilla kuin toivoisin, joten aivan viiden tähden lukukokemus tämä ei ollut. Mutta kyllä erittäin lähellä sitä! 

Taidankin laittaa S.K. Tremaynen korvan taakse, sillä sen verran vaikuttunut minä Jääkaksosista olin. Tremaynelta onkin tänä vuonna ilmestynyt uusi teos, The Fire Child, joka sekin vaikuttaa kuvauksen perusteella erittäin kiinnostavalta.

-----
Alkuteos: The Ice Twins
Otava 2016, 350 s.
Suom. Oona Nyström
kirjastosta

13. elokuuta 2016

Hitomi Kanehara: Käärmeitä & lävistyksiä

Hitomi Kaneharan Käärmeitä & lävistyksiä bongailin Kirjasampon Instagramista. Jotenkin kirja vaikutti jo kannen perusteella tutulta ja olen melko varma, että tämä on ollut minulla joskus kauan sitten ennen blogin aloittamista kirjastosta lainassa. En kuitenkaan muista, että olisin kirjan lukenut ennen kuin nyt.

19-vuotias Lui tapaa baarissa Aman, jonka kaksihaaraiseen kieleen hän ihastuu. Rajojaan kokeileva Lui muuttaa Aman luokse, ottaa itselleenkin kielilävistyksen ja pyytää Aman ystävää Shibaa tekemään selkäänsä ainutlaatuisen tatuoinnin. Shiba pyytää tatuoinnista hintaa, joka syöksee Luin rankkaan kolmiodraamaan.

Luettuani viimeisen sivun päällimmäisenä ajatuksena oli ehdottomasti, että mitä ihmettä minä olenkaan lukenut. Käärmeitä & lävistyksiä on erittäin rosoinen, raju ja väkivaltainen tarina, joka ei varmasti sovi herkille. Goodreadsissa kirja näyttäisi saaneen paljon yhden tähden arvosteluja ja onpa tätä siellä roskaksikin sanottu. Kirja ei todellakaan mitään laatua ollut, mutta oli tässä jotain itseäni kiehtovaa. Ainakin Käärmeitä & lävistyksiä kuvaa japanilaista underground- ja nuorisokulttuuria kiehtovasti. Kunpa kirja olisi tehnyt sen vähän paremmin kirjoitettuna.

Jotenkin vaikea uskoa, että tämä kirja on voittanut Japanin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Agutazawan. Käärmeitä & lävistyksiä on todella huonosti kirjoitettu. Dialogi on kökköä ja epäuskottavaa, hahmot ärsyttäviä. Lui on lapsellinen ja yksiulotteinen, Ama vähän säälittävä ja Shiba puhdas sadisti.

Hyvänä puolena ehdottomasti se, että kirja on lyhyt. Vähän päälle 120 sivua oli juuri tarpeeksi tällaista melkein sontaa. Tykkään lisäksi Tea Tauriaisen piirroksesta kannessa. Ehkä juuri nuo nostivat oman Goodreads tähditykseni yhdestä tähdestä juuri ja juuri kahteen tähteen.

------
Alkuteos: Hebi Ni Piasu
Sammakko 2009, 124 s.
Suom. Sami Heino
kirjastosta