Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas

Olen lukenut oikeastaan vain joitakin teoksia Stephen Kingin laajasta kirjallisesta tuotannosta (esim. Kuvun alla), mutta noiden muutamien luettujen perusteella Kingin kirjoitustyyli on valloittanut minut täysin. Päädyin siis varailemaan tämän kirjan jo hyvissä ajoin kirjastosta, että saan nopeasti uusimman King suomennoksen käsiini. Tämän olenkin jo ehtinyt jokin aika sitten lukea, mutta kiireiden takia tästä kirjoittaminen venähtänyt tänne asti.

Pimeä yö, tähdetön taivas sisältää neljä tarinaa, jotka käsittelevät eri muodoissa ihmisen sisältä kumpuavaa pimeyttä ja kostoa. Teoksen aloittava 1922 on nebraskalaisen maanviljelijä Wilfredin tunnustus tekemästään hyytävästä teosta ja sen karmeista vaikutuksista paitsi hänen itsensä myös poikansa elämään. Iso kuski on tarina naisesta, joka päätyy kostamaan raiskaajalleen korkojen kera. Kahden kauppa on Faust-henkinen tarina kuolemansairaasta miehestä, joka päätyy myymään sielunsa oudolle kauppiaalle, hirvittävällä hinnalla. Onnistuneessa avioliitossa vuosia onnellisesti avioliitossa ollut nainen saa tietää miehestään ikävän yllätyksen, mikä laittaa näennäisesti täydellisen perheidyllin sekaisin.

Pimeä yö, tähdetön taivas on taattua laatua Kingiltä, vaikka mikään kirjan tarinoista ei noussutkaan erityisesti suosikikseni. Pidin kyllä kaikista tarinoista, vaikka 1922 tuntuikin ajoittain hieman liian pitkältä, sillä lähentelihän kyseinen novelli jo melkeinpä pienoisromaanin mittaa. Kahden kauppa sen sijaan oli lyhyydessään mukavaa vastapainoa pidemmille tarinoilla, minkä lisäksi tarina oli ainakin omasta mielestä huomattavasti kepeämpää luettavaa kuin esimerkiksi juuri tuo teoksen aloittava novelli.

Kirja on loistavaa luettavaa myös sellaiselle, joka ei ole juurikaan tutustunut Kingin muihin teoksiin. Pimeä yö, tähdetön taivas on sujuvasti kirjoitettua ja viihdyttävää kauhua, mikä osoittaa, että King hallitsee niin pidemmät kuin lyhyemmätkin tarinat. Tämän innoittamana on varmaankin seuraavalla kirjastoreissulla etsittävä luettavaksi lisää Kingiä.

------
Alkuteos: Full Dark, No Stars
Tammi 2012, 355 s.
Suom. Ilkka Rekiaro
kirjastosta
1 kommentti on "Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas"
  1. Minä en ole tätä vielä lukenut, vaikka käsissä syyhyää jo kovasti, että saisin tämän työn alle. Mutta ajattelin ehkä jopa odottaa jouluun asti, joskohan vaikka pukki toisi lahjaksi... On tässä toisaalta vanhaa Kingiä tahkottavana yllin kyllin.

    Ihanaa, että sinäkin olet viehtynyt Kingin tyyliin, love it! =D

    VastaaPoista