Charles Dickens: Saiturin joulu

En melkein uskalla edes myöntää, että en ole koskaan lukenut Charles Dickensin Saiturin joulua loppuun asti. Syystä tai toisesta aiemmat lukuyritykset ovat jääneet vain yrityksiksi, enkä ole tätä klassikkoa kokonaan lukenut. Nyt kun löysin kirjastosta tämän erittäin onnistuneesti kuvitetun painoksen,  päätin, että tällä kertaa vaikka pakotan itseni lukemaan loppuun. Onneksi pakkolukemiseen ei tarvinnut turvautua, sillä kun pääsin alkuun, tarina oli melkein jo yhteen putkeen luettukin.

Ebenezer Scrooge on vanha, itsekäs saituri, jonka mielestä joulu on silkkaa humpuukia. Epäsosiaalinen Scrooge saa jouluyönä yllättäen vieraakseen edesmenneen liikekumppaninsa Marleyn haamun, joka varoittaa Scroogea tämän elämäntapojen johtavan vielä samanlaiseen yksinäiseen kohtaloon kuin hänellä. Marley ei jää Scroogen ainoaksi henkimaailman vieraaksi, sillä pian hänen luonaan vierailevat menneen, nykyisen ja tulevan joulun henget.

Vaikka en ollut ennen tätä kirjasta lukenut kuin pätkiä, tarina oli kuitenkin tuttuakin tutumpi ja vähän ajattelin, että saankohan tästä mitään irti. Yllätyinkin positiivisesti kun tämä olikin lukukokemuksena paljon hienompi ja nautittavampi kuin osasin odottaakaan.

Saiturin joulu on koskettava ja sydämellinen tarina, joka on klassikkoasemansa ansainnut. Dickensin kerrontatyyli, tarinan kuljetus ja kaikki muukin oli suorastaan loistavaa. Eihän tätä voi muuta kuin kehua!

Tämän painoksen kuvitus on P. J. Lynchin kynästä. Lynch on onnistunut luomaan jokaisella kirjan kuvalla tarinaan loistavasti sopivan tunnelman. Näin hienosti kuvitettua ja visuaalisesti näyttävää kirjaa oli ilo lukea.

Eiköhän Saiturin joulusta tule minulle uusi jouluperinne ja kirja luettua ensi vuonna uudestaan.

-------
Alkuteos: A Christmas Carol, In Prose: Being A Ghost Story of Christmas
Kirjalito 2007, 159 s.
Suom. Antti Autio
kirjastosta
5 kommenttia on "Charles Dickens: Saiturin joulu"
  1. Minulla on juuri tämä painos hyllyssäni, kuvitus on todella hieno! Saiturin joulu on sellainen että joka vuosi se täytyy lukea :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin luin Saiturin joulun juuri vähän aikaa sitten ja rakastuin. P.J Lynchin kuvitukset tosiaankin olivat aivan upeita ja tarina samoin, vaikka juonen tiesikin.

    VastaaPoista
  3. Hih, minä en ole edes aloittanut tätä! Tänäkin jouluna oli taas aikomus, mutta ei kun ei... ehkä ensi jouluna. Painos näyttää hienolta.

    VastaaPoista
  4. Oi, tämä on ihana klassikko. Kiinnostaisi lukea tuo kuvitettu painos, kuvitusta on kehuttu kovasti. :)

    VastaaPoista
  5. Tämä versio pitäisi ehdottomasti saada omaan hyllyyn.

    VastaaPoista