Maria Turtschaninoff: Maresi

Viime vuoden Finlandia Junior -palkinnon voittanut Maria Turtschaninoffin Maresi, Punaisen luostarin kronikoita on saanut kehuja useammassakin blogissa ja alkoihan se sitten minuakin kiinnostaa. Muistelen tätä joskus aiemmin katselleeni kirjastosta, mutta silloin päätin jättää kirjan vielä hyllyyn. Nyt päätin lainailla kirjan joululomalla luettavaksi, mutta lopulta Maresin lukeminen venyikin uuden vuoden puolelle.

Maresi on noviisina Menoksen saarella sijaitsevassa Punaisessa luostarissa, jonne miehiltä on pääsy kielletty. Maresi on tiedonjanoinen tyttö, jota kiinnostavat eniten lukeminen ja kirjat. Eräänä päivänä laiva tuo saarelle uuden tytön, pelästyneen Jain, joka on paennut luostariin hurjaa isäänsä. Maresin ja muiden luostarin asukkaiden rohkeus pannaan koetukselle kun horisonttiin ilmestyy pahaenteinen purjelaiva.

Maresi on Finlandia Juniorinsa ja kaiken suitsutuksensa ansainnut. Jo ensimmäisiltä sivuilta lähtien tarina vie mukanaan ja kulkee eteenpäin varsin sujuvasti, vaikka muutamassa kohdassa tarina tuntuikin kulkevan varsin hitaasti. Ei kuitenkaan niin hitaasti, että tuo olisi liikaa häirinnyt lukemista.

Maresi ei ollut nopealukuinen vain varsin pienen sivumääränsä takia, vaan myös siksi, että Maresin ja Punaisen luostarin arkeen on helppo uppoutua ja nauttia kirjan runollisesta ja kauniista kielestä. Neuvokkaasta päähenkilö Maresista ei voinut olla pitämättä ja muutenkin kirja oli täynnä kunnon tyttövoimaa.

Lukijana, joka kiinnittää paljon huomiota kirjojen kansiin, tätä teosta voi onneksi kehua paitsi paljon muustakin myös erittäin kauniista ja vangitsevista kansista.

Kirjaneidon arviosta huomasin, että Maresi on kolmiosaisen sarjan aloitusosa. En oikein tiedä mitä ajatella siitä, että tämä onkin osa sarjaa. Kirjahan toimii näin yksinäänkin erittäin hyvin, joten saa nähdä millainen sarjasta muotoutuu.

Maresi on ensimmäinen lukemani kirja Turtschaninoffilta. Kirjailijan aiemmat teokset Arra ja Anaché sijoittuvat samaan maailmaan kuin Maresikin. Tämän luettuani ei ollut epäilystäkään etteivätkö nuo kaksi kirjaa menisi suoraan lukulistalleni. Jossain vaiheessa on siis pakkoa lukea lisääkin Turtschaninoffia.

Maresilla kuitataan lukuhaasteesta kohta 41.  A book by an author you’ve never read before.

-------
Alkuteos: Maresi. Krönikor från Röda klostret
Tammi 2014, 213 s.
Suom. Marja Kyrö
kirjastosta
1 kommentti on "Maria Turtschaninoff: Maresi"
  1. Olen lukenut Anachea lukuunottamatta kaikki Turtschaninoffin kirjat ja pidin niistä kovasti. Helsingin alla on täysin erilainen kuin esim. Maresi, mutta lukemisen arvoinen ehdottomasti! Maresin kansi on mielestäni muuten ehdottomasti hienoin Turtschaninoffin kirjojen kansista; kaunis ja jotenkin ajattoman moderni. Oma kirjoitukseni arrasta ja Maresista löytyy muuten osoitteesta http://luetaankotama.blogspot.fi/2015/01/ihastuttavat-arra-ja-maresi.html .

    VastaaPoista